Tervetuloa Katapulssin sivuille - Welcome to Katapulssi!


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Hyvää oloa -konsepti

Hyvinvoinnista, jaksamisesta etenkin töissä puhutaan tänä päivänä paljon ja siihen ollaan enemmän ja enemmän valmiita myös satsaamaan, sekä firmoissa että yksityishenkilöinä. 

Tapasimme Sini Lehikoisen kanssa
HBSP yrityshautomon kautta (kiitos Antti!) ja totesimme että meillähän voisi olla jotain annettavaa yhdessä juuri tähän hyvinvointiasiaan. Sini on kokenut kettu muotipuolella ja kehittää ihmisiä myös henkisissä ja johtajuusasioissa, minä taas puolestani tuon sen fyysisen hyvinvoinnin ja ravintovalmennuksen uuden ammattini ja koulutukseni kautta. Tästä lähti ajatus lähteä kehittelemään konseptia, jolla voisimme välittää kokonaisvaltaisesti Hyvää oloa ihmisille.

Hyvää oloa -konseptin ja palveluiden avulla kannustamme omien unelmien havainnollistamiseen ja toteuttamiseen, 
haluamme auttaa ihmisiä voimaan hyvin fyysisesti, sekä neuvomme ihmisiä pukeutumaan oikein ja näyttämään hyvältä.

Tarjoamme sisältöä esimerkiksi yritysten tyky-päiviin, muuten virikkeeksi yritysten hyvinvointitarjontaan tai luentosarjoina yrityksille tai yksityisille ihmisille. Konseptin alla olevat palvelut ovat ostettavissa myös erikseen.


Ota rohkeasti yhteyttä mikäli haluaisit kuulla ajatuksistamme, tarjonnastamme ja Hyvää oloa -konseptista lisää. Muokkaamme tarjonnastamme tarkoituksiinne sopivan paketin! 


hyvaaoloa@gmail.com 

040 182 1821

ps 
Meistä on uusimassa Yrityskuvalehdessä juttu, linkki juttuun ohessa.