Tervetuloa Katapulssin sivuille - Welcome to Katapulssi!

Kiva kun löysit sivuilleni! Katapulssi tarjoaa tällä hetkellä sekä psyykkisen että fyysisen valmennuksen palveluita Katapulssi sports kautta.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Matkani triathlonistiksi

Vuosi 2018. Uusi treenivuosi. Joka on alkanut ihan hyvissä merkeissä lukuunottamatta sitkeetä tautia, joka piti antibooteilla taltuttaa. Mutta viime vuosi oli kaikkinensa aika raskas, toki samalla opettavainen ja mahtui sinne onneksi paljon positiivistakin. Oli rasitusvammaa ja sen hoitoa, palautumista ja toipumista. Kipua, joka oli monta kuukautta läsnä. Sen hoitamista ja analysointia. Hamaan tappiin ja kyllästymiseen asti.

Mutta otetaanpa pikakelaus vielä vähän taaksepäin. Asetin itselleni muutama vuosi sitten haasteen. Treenaaminen oli ihan kivaa mutta syyksi kun ei riittänyt pelkkä "pysy kunnossa" niin piti keksiä joku tapa, joku laji, joka motivoi ja vie vähän mukavuusalueen ulkopuolelle. Ehkä siihen liittyi halu oikeasti haastaa itsensä, laittaa treenikalenteriin tekemistä, jonka eteen on tehtävä töitä. Puntti on aina noussut mukavasti, mutta mites luonnistuu kestävyysurheilu, vielä kolme lajia putkeen?

Olen aina ihaillut sinnikkäitä ihmisiä. Etenkin urheilijoita. Mennään äärirajoille, testataan omia kykyjä ja tehdään kaikki sen eteen että tullaan paremmaksi. Eletään kurinalaisesti. Nautitaan. Ja kärsitään.
Triathlonistit siellä ääripäässä.

Noh elämässähän ei aina mene kaikki putkeen. Liityin triathlon -seuraan ja lähdin mukaan juoksutreeneihin. Oli ihan äyttömän nastaa treenata saman henkisten kanssa, vaikka muut menikin mua paljon kovempaa. Mutta sitten. Vammakierre alkoi loppuvuonna 2015. Silloin molemmissa pohkeissa todettiin rasitusvammapohjainen tulehdus ja alkoi ensimmäinen kuntoutusjakso. Olin syksyllä palkannut itselleni henkilökohtaisen uimavalmentajan, koska totesin sen olevan ainut keino oppia tämä itselle vaikea laji. Joten nyt oli aikaa olla altaassa. Kävin fyssarilla ja hieronnassa. Pikku hiljaa pääsin kävelemään mutta juokseminen hirvitti.


Lähdin keväällä triathlonleirille Espanjaan, jossa pääsin nauttimaan tasaisista, hyväkuntoisista teistä ja pitkistä pyörälenkeistä. Uima-altaassa meni tunti jos toinenkin, käytiin meressäkin pulahtamassa. Aivan hirveet aallot ja oikeasti pelotti mennä sinne mutta siitäkin selvittiin. Juoksulenkit jätin suosiolla väliin mutta toivo hyvästä kesästä silti eli.

Se oli kesäkuun 16. päivä kun laitoin Newtonit ekan kerran pitkästä aikaa alle ja lähdin juoksemaan. Hirvitti, pelotti ja pulssi oli satamiljoonaa. Mutta siitä se sitten taas alkoi nousu. Treenit alkoi taas maistua. Tosin kaikki kisat piti unohtaa suosiolla koska juoksukuntoa ei ehtinyt millään saada takaisin.

Syksy sujui nousujohteisesti. Uinti kulki koko ajan paremmin, pyörän satula kului ja kuntosalilla valutettiin hikeä uuden voimavalmentajan Juhanin ohjeistuksella. Ilman kipuja. Kunnes seuraava vamma iski joulukuussa. Katala plantaarifaskiitti eli kantakalvon tulehdus kesken juoksuharkkojen. Selkeä rasitusvamma, liikaa kuormaa, oma vika. Tammikuussa ekaa kertaa vuosiin piti jättää Levin reissu väliin kun laskettelumono ei mennyt jalkaan. Kipu oli sietämätön.
Tässä vaiheessa oikeasti iski tajuntaan että kroppani todella on keski-ikäisen naisen kroppa. Ei sitä voi kieltää. Fysiologia ja biologia tulee vastaan vääjäämättä. En palaudu entiseen malliin ja riski vammoille suurenee. Kehonhuolto on äärimäisen tärkeetä kaiken ikäisille mutta etenkin vanhemmille kotleeteille. Tässä olen aina ollut huono, nyt siihen oli tultava muutos.

Halusin nopeasti takaisin treenaamaan selvittäen ensin mistä nuo rasitusvammat oikein johtui. Osteopaatin ja kiropraktikon käynneillä saatiin purettua niitä syitä ja korjattua niitä. Sen jälkeen fyssarin ohjein ja hierojan hoidoin,  treeniohjelmia muokanneiden valkkujen (kiitos teille kaikille!) sekä  omaehtoisen venyttelyn ja hoidon avulla tilanne saatiin koko ajan paremmaksi ja taas valoa pilkotti tunnelin päässä. Keväällä vaihtui uimavalmentaja kun minut jonkinlaiseksi kroolariksi siihen mennessä jo koulinut Marcus muutti Saksaan ja siitäkin tuli uutta intoa treeniin. Kiitos kuuluu Tonylle jo tässä vaiheessa, yhteistyö on sujunut hienosti.

Läpäisin viime kesänä elämäni ensimmäisen henkilökohtaisen pikamatkan triathlonin. Vammojen jälkeen tunne maalissa oli helpottunut. Parasta oli että läpäisin kisan huonosta kunnosta ja krampeista huolimatta. En halunnut luovuttaa, koska se ei kuulu mun luonteeseen. En ole ylpeä suorituksessa muusta kuin siitä että pääsin läpi, joten nälkää jäi alkaa treenaamaan kohti parempaa suoritusta.


Olen tullut paremmaksi siinä että osaan kuunnella kroppaani. Jos se huutaa lepoa lepään. Huippu-urheilijaa minusta ei olla tekemässä,
(vaikka sellaisesta joskus salaa haaveilenkin) mutta ehkä minusta jonkin sortin urheilijan saa. Olen fiksumpi treenaamisessa enkä ahnehdi vaikka aikaa ja halua olisi. Vähempikin riittää, myös mielelle.

1 kommentti:

  1. PokerStars Casino: Play at an Online Casino with
    › play › online-casin › play › online-casin Play at an Online Casino with our extensive selection of slots, table games and live dealer casino 온카지노 도메인 games. Discover our casino games today!

    VastaaPoista