EM-kisaprojektin päättymisen jälkeen olen ottanut vähän happea. Liian kauan ei yrittäjän tosin auta vaan olla, joten samaan aikaan oli pakko kuulostella ja etsiä mitä seuraavaksi.
On se jännä että välillä tuntuu että tulee vaan seinä vastaan eikä mikään onnistu. Ja raha-asiat vaivaa, menee yöunet. Verottajalta tuli epämieluista, tosin odotettua, postia. Sitten tulee uusi päivä, puhelimet soi ja tuntuu että olisi vaikka mitä mielenkiintoista tekemistä. Nyt olen siinä onnellisessa asemassa, että asiat on järjestyneet oikein mukavastikin. "Työ tekijäänsä kiittää" taitaa päteä tässäkin, suositusten voima on aivan uskomaton tänä päivänä.
Aloitan maanantaina Suomen Urheilugaala 2013 projektissa tuottajana. Pääsen laittamaan heti käytäntöön juuri suorittamani Tapahtumatuottajatutkinnon opit, itselleni erittäin mieluisaan projektiin. Kiitos jo etukäteen luottamuksesta Timolle ja Mikolle :o)
Lisäksi avustan yhtä startupia heidän lanseeraus- ja markkinointiasioissaan. Mukava saada oma työkokemus ja osaaminen pienen, aloittelevan yrityksen käyttöön. Tästä en voi vielä hiiskua tämän enempää, mutta pitäkää silmät ja korvat auki, tässä syksyn aikana tapahtuu erittäin mielenkiintoista itsellekin rakkaan harrastuksen piireissä! Tästä projektivinkistä erityiskiitos ex-kollegalle Anna-Marjalle.
Samalla neuvottelen parista muusta, pidempiaikaisemmasta asiakkuudesta, joita pääsen hyvinkin todennäköisesti käynnistelemään ainakin pienimuotoisesti vielä ennen joulua. Ja ajatuksissa on erittäin maukkaaseen businekseen lähteminen myös. Näistä heti lisää kun jotain voin kertoa.
Toki minulla on aikaa myös valmennukselle ja personal training -asiakkaille. Lokakuussa mahtuisi kalenteriin pari asiakasta lisää...
Kaiken kaikkiaan syksystä ja talvesta näyttää tulevan kiireinen, mutta sehän sopii mulle! Ja nautin tästä, erilaisista proggiksista, työtehtävistä ja asiakkaista, sekä siitä kuuluistasta yrittäjän vapaudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti